Lapsikuvaus

Le Studiossa kuvataan pääsääntöisesti lapsikuvia iästä riippumatta. Suosituin kuvausajankohta on , kun söpöläinen täyttää 1 vuotta. Toki rohkeimmat mallit tulevat studiolle jo muutaman päivän ikäisinä. Ja kuvalle voi tulla vallan mainiosti myös leikki-ikäisen lapsen kanssa.

Miten sitten pitää valmistautua ? Lapsen ehdoilla mennään , joten päivärytmistä on hyvä lähteä liikkeelle. Ja mitä pitää ottaa mukaan ? Lapsi. Sillä jo pärjätään , mutta toki mukaan kuvaukseen voi ottaa myös esimerkiksi tutun peiton , oman nukkukaverin , tai vaikka tyllimekon. Perheen lemmikitkin ovat tervetulleita mukaan !

Close Menu